torstai 10. tammikuuta 2008

Fisu-tanssit tanhuttu, lumilautakausi startta!

Tiedän, jo oli aikakin! Tasan kaksi kuukautta lusmuilin, pahoitteluni. Nyt alkaa taas tapahtua. :)

Synttäriputken jälkeen joulukuussa elämä rauhoittui hieman, eikä ole ollut ihmeempää raportoitavaa, joten sillä nyt puolustelen sitä etten mitään ole kirjoitellut. Joulu tuli ja meni, vuosi vaihtui ja Ranskaan on palattu pikaisen Suomi-visiitin jälkeen.

Kulttuurishokilta välttyäkseni otin pehmeän laskun Troyesiin paluuseen, tuomalla mukana palan Suomi-elämääni - nimittäin äidin! Äiti vietti kanssani viisi päivää Ranskassa opiskelijaelämään tutustuen, mutta nyt taas opetellaan arkeen ilman äitiä. Rankkaahan tuo on, mutta kyllä tämä tästä. ;)

Tänään oli kiireinen, mutta mukava päivä. Olin saksan tasokokeessa, koska haluaisin kerrata kevätlukukaudella vähän sitäkin kieltä. Tasokokeen jälkeen tuntuikin että kertaus tulisi tarpeeseen... :D Sitten kävin Outletissa vähän shoppailemassa lumilautavarusteita. Sain edullisesti koska täällä alkoi eilen vuoden suurin ale-sesonki. Todellisten tarpeiden lisäksi tarttui mukaan housuhame, täytyy tunnustaa. Mutta onhan sekin tarpeellinen, ettei tarvi kalsongeilla juoksennella ihmisten ilmoilla... Illalla oli vielä edessä ranskan loppukoe, joka meni ihan kivasti, vaikkei ihan kyllä ollut "très facile" niinkuin opettaja lupaili. Mutta ompahan nyt tehty, mulla yksi tentti vähemmän murehdittavana.

Seuraavasta yhdeksästä päivästä tulee mielenkiintoisia, koska niihin pitää sisällyttää yhden kurssin loppuraportti, kaksi tenttiä (ehkä jopa niihin lukemista!), alppireissun kamojen pakkaus ja kolmiviikkoisen Kanadan matkan suunnittelu. Näiden välillä luoviessani en usko että enää kirjoitan blogiakaan ennen alppireissua, mutta heti Tignesistä palattuani yritän laittaa kuulumisia tai vähintäänkin kuvia picasaan. Tignesin rinteiltä palaan 26.1. ja sitten mulla on kokonaiset kolme päivää aikaa pestä pyykit ja pakata uudelleen, kun 29.1. jo alkaa seikkailuni Skotlannin kautta Kanadaan, niin ikään lumilautareissuun. :)

Nyt hyvää yötä! Älkääpä ottako ruisleipää ja joppia itsestäänselvyytenä :)

Ei kommentteja: