Viikonloppu vietettiin - missäs muuallakaan kuin - Pariisissa! Säät suosi ja minäkin sain uusia kokemuksia, vaikka Pariisin turistikohteet onkin jo tullut muutamaan kertaan kierrettyä. Vaikkei niihin kyllä pahemmin kyllästy! Ovat sen verran mahtipontisia, että niitä jaksaa ihastella kerta toisensa jälkeen.
Tällä kertaa aloitimme turisteilun hieman vaihtoehtoisesti. Ensinnäkin yöllä, ja lisäksi polkupyörän päällä. Pariisissa on tosi hyvä vuokrapyöräsysteemi, joka ei maksa juuri mitään. Ideasta saan kiittää saksalaisystävääni Nilsiä, jonka luona jälleen yövyimme. Hän tuli mukaamme, mikä oli ihan hyvä koska hän on ajellut vuokrapyörillä paljon enemmän kuin minä ja hän lähti mielellään kokeilemaan, sillä halusi myöhemmin tehdä samanlaisen kierroksen veljensä kanssa. Yöllä kaupungin moottoriliikenne hiljenee olemattomaksi ja kaikki monumentit ja rakennukset ovat kauniisti valaistuja, joten mikä sen parempi tapa kiertää nähtävyyksiä! Hyötyliikuntaa kaiken lisäksi :)
Seuraavat päivät tu-risteilimme perinteisempään tapaan. Pääsin itse vasta tällä kertaa ensimmäiselle seinen risteilylleni! Jännittävää ;D Joeltakin katsottuna kaupunki on kaunis, ja erilaisia siltoja oli hauska vertailla, niitä kun on kymmeniä.
Pari päivää Pariisissa vierähti kuin siivillä, ja sunnuntai-iltana oli aika siirtyä tänne maaseudulle. Maanantaina minun ollessani koulussa Jori käväisi kurkkaamassa läheisiä outlet-myymälöitä, ja iltapäivällä lähdimme keskustaan katselemaan vanhoja rakennuksiamme ja tietenkin kirkkoja, joita Troyesissa on joka nurkalla.
Illemmalla, kun menimme illalliselle erääseen pizzeriaan, sattui jotakin aika uskomatonta! Pikkukaupunkimme pienessä pizzeriassa oli hiljaisena maanantai-iltana minun ja veljeni lisäksi kolmas asiakas, ja kuinka ollakaan, tämä paljastui SUOMALAISEKSI! Ja kaiken lisäksi vielä julkkikseksi. Itse istuin selin häneen mutta Jori oli vähän mietiskellyt itsekseen, että tutun näköinen mies muttei maininnut mitään koska ei ajatellut tosiaan tuntevansa ketään Ranskassa. Noh, tämä kolmas asiakas tuli kyllä sitten hetken kuluttua kysymään ihan suomeksi, että oliko hän todella kuullut meidän puhuvan suomea :)
Paljastui, että kyseessä oli näyttelijä Timo Torikka, joka on kiertueella ranskalaisen teatteriryhmän kanssa. Hän esittää pääosaa näytelmässa Plus loin que loin (engl. Further than the Furthest Thing), jonka he esittivät kertaalleen myös Troyesissa. Sattumalta esitysaika oli seuraavana iltana ja kaiken lisäksi hän tarjoutui varaamaan meille liput, joten epäilemättä tiistai-illan ohjelmassa oli teatteria! Olin aivan innoissani, koska eräs ranskalainen ystävämme on useaan otteeseen hehkuttanut paikallista teatteriantia ja menemisestä on puhuttu kavereiden kanssa, mutta puheiksi on myös jäänyt. Viimein sain mahdollisuuden päästä tutustumaan paikalliseen teatteriin, ja vielä suomalaisnäyttelijän ranskankieliseen työskentelyyn siinä samalla. Itse pidin kappaleesta tosi paljon, yllättäviä juonenkäänteitä riitti, sopivasti huumorilla höystettynä! Pelkäsin että Jori kyllästyy, koska ei valitettavasti ymmärrä sanaakaan ranskaa, mutta hänkin pysyi yllättävän paljon kärryillä! Eniten Jori luonnollisesti innostui kappaleen loppumetreillä, kun Torikka lauloi suomeksi. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti